 |  | Kodin perintö |
|
| |
HYVÄ PERINTÖ
Vanhemmiltani taloudellista perintöä ei paljoakaan ollut jaettavaa. Sen sijaan henkistä perintöä sitäkin enemmän. Isäni toimi koko ikänsä aktiivisesti ay-liikkeessä ja osuustoimintaliikkeessä osallistuen myös SDP:n ja TPSL:n toimintaan. Äitini samoin, joskaan ei yhtä aktiivisesti.
Vaikkei meillä kotona koskaan tyrkytetty mitään aatetta, eikä patistettu mihinkään järjestöihin, jäi siitä kaikesta kuitenkin jotain poikasen mieleen.
Vanhempani halusivat oikeudenmukaisempaa maailmaa, jossa työläiselläkin olisi jotain sanottavaa ja vaikutusmahdollisuuksia. Jotain niistä ajatuksista kai tarttui lapsenkin mieleen, eikä turhaan, ovathan ne ajatukset kaikin puolin hyviä ja oikeudenmukaisia.
Isäni tahtoi aina olla sen heikomman puolella, oman etunsakin uhraten, mielessään käsitys paremmasta yhteiskunnasta, oikeudenmukaisemmasta maailmasta. Hän myös ymmärsi sen tosiseikan, että vain työläisten yhteistoiminnalla voidaan saavuttaa jotain. Siksi hän oli aktiivisena toimijana ay-liikkeessä, kuten minäkin.
Äitini käsitykset olivat varsin humaaneja, ihmisistä välittämistä ja ihmisistä huolehtimista.
Tämä kaikki on vaikuttanut omaan ajatteluuni. Vanhempani ovat antaneet minulle hyvän perinnön.
Yritän myös omalta osaltani, perintöä jatkaen, ajaa kaikkien heikompiosaisten asiaa, varsinkin niiden jotka eivät itse siihen kykene. Kiitos vanhemmilleni hyvästä perinnöstä, yritän olla sen arvoinen. Näyttää myös siltä, että lapseni Kaisa on jotain oppia omaksunut isältään, koskapa hän on aktiivisesti ja sydämestään mukana vasemmistotouhuissa. Ehkä isältäni saamani perintö on siten siirtynyt myös lapselleni. Siitä voin olla todella iloinen.

 |
|
|
|