Harri Asikainen
Toiminnanohjaaja
EtusivuKuka?Mitä?Häh?HarrastuksiaSanoja ja tekojaBlogiSanakirjaLinkitKuviaVieraskirja
Valkeakosken asioita
Aloitteet
Kyselyt kaupunginhallitukselle
Valkeakosken asioita
Muita ajatuksia
KOULUT SÄILYTETTÄVÄ

Olen ollut nykyisen kouluverkon säilyttämisen kannalla niin kauan kuin yleensäkin olen yhteiskunnan asioista ollut kiinnostunut.  Enkä edelleenkään näe mitään syytä takinkääntöön.  Valkeakosken kouluverkko on nykyisellään ihan toimiva, se palvelee varsin hyvin koko kaupunkia.  Maksaahan se toki jonkin verran, mutta entä sitten?
Koulut ovat perusasioita, joita meidän täytyy pitää yllä.
Muutamia vuosia sitten tehdyt koulujen lakkautusratkaisut ovat osoittautuneet kalliiksi ja ongelmia aiheuttaviksi, mm. lisääntyvän häiriökäyttäytymisen muodossa liian täyteen ahdetuissa kouluissa.  
Koulujen kunnosta on pidettävä huolta. Kaupunkimme on menneinä vuosina säästöinnossaan laiminlyönyt koulujen peruskorjauksia ja nyt sitten on useampikin koulu sellaisessa kunnossa, että peruskorjaus olisi pikaisesti tehtävä. Aiempien vuosien säästöt lankeavat nyt maksuun.
Lähikoulun merkitystä ei voida mitata pelkästään rahassa, muitakin arvoja on.  
Kylä- ja korttelikoulut toimivat samalla myös alueensa toimintakeskuksina, pitävät alueen elävänä ja houkuttelevat uusia asukkaita muuttamaan kaupunkiimme.  
Ennen, aikana jolloin maatamme ei voitu erityisen vauraaksi kehua, pidettiin tärkeänä rakentaa koulu joka kylään, sivistää kansaa. 
Näin tehtiin, vaikka se maksoikin.
Nykyisin taloudellisuus, tehokkuus ja ”suuri on kaunista”-ajattelu tuntuu hiipivän kaiken toiminnan ohjenuoraksi syrjäyttäen muut arvot.
En epäile etteikö oppia vastaisuudessakin kaikki lapsemme saisi, mutta missä ja minkälaista.  Monien päättäjiemme arvomaailma kun on nykyään erilainen kuin ennen.  Ennen ei ollut ensisijaista hinta, nyt on.
Minulle lapsemme ovat ensisijaisia.




TÄRKEYSJÄRJESTYS

Mihin ja kuinka paljon kaupunkimme varoja satsataan on mielestäni päättäjänä toimivalle oleellisin kysymys.  Vastaus löytynee itse kunkin elämänarvoista.
Minulle ensisijaisia ovat ihmisille välttämättömät asiat.  
Näitä ovat terveydenhoito, koulutus, vanhuksista huolehtiminen, asuminen, työllisyys ja toimeentulo. Toki myös asuinympäristön kunnossa pitäminen on tärkeää.
Näistä en säästäisi.  Näiden hoitamiseen kunnialla meillä pitää olla varaa.
Jos rahaa vielä jää, voidaan sitä käyttää muihin tarkoituksiin.  Jos ei jää, ei käytetä.  
Valkeakosken kaupunki saa verotuloja ihan hyvin. Tulojen vähyys ei siten olekaan ongelma, vaan se käytetäänkö ne oikeisiin kohteisiin.
On paljon mukavia asioita joita kaupunki tukee tai pitää yllä.  
Ne eivät kuitenkaan ole välttämättömyyksiä, vaan liittyvät lähinnä vapaa-ajan huvituksiin ja harrastuksiin, urheiluun ja kulttuuriin.  Jos kaupungin pitää säästää, ovat ne mielestäni ensisijaisia säästökohteita.
Nyt olisi aika asettaa asiat tärkeysjärjestykseen ja tehdä sen mukaisia päätöksiä.
Mukavaa se ei ole, mutta rahojen käydessä vähiin välttämätöntä.



VANHUSTEN HOIDOSTA

Vanhusten määrä Valkeakoskella lisääntyy.  Miten ja missä aiomme ikäihmisemme hoitaa? 
Mielestäni hyvä periaate on tarjota mahdollisuus pärjätä kotona mahdollisimman pitkään.
Se kuitenkin edellyttää henkilöstön lisäämistä kotihoitoon, koska hoidettavienkin määrä jatkuvasti lisääntyy.  Muuten se ei ole mahdollista.  Tämä on myös laitoshoitoon verrattuna halvempi ratkaisu.
Tärkeää on myös omaishoidon tuki, sen riittävyys ja kohtuullinen suuruus.  On huolehdittava omaishoitajien jaksamisesta esim. riittävien vapaapäivien muodossa.  Se edellyttää mm. kotihoidon resurssien lisäämistä.
Jossain vaiheessa ihmisen elämässä tulee kuitenkin eteen tilanne, ettei enää mitenkään pärjää kotona, vaan on hakeuduttava vanhainkotiin ympärivuorokautiseen hoitoon.  
Vanhainkodit Valkeakoskella ovat kuitenkin sataprosenttisessa käytössä jo nyt, saatikka tulevaisuudessa, jolloin hoitoa tarvitsevia on paljon enemmän.  
Tulevien tehostetun palveluasumisen paikkojen varassa emme pelkästään pärjää, vaan suuri osa nykyisistä vanhainkotipaikoista on säilytettävä ja remontoitava asianmukaiseen kuntoon.  Vanhuksemme tarvitsevat niitä.