Harri Asikainen
Työtön työmies
EtusivuKuka?Mitä?Häh?HarrastuksiaSanoja ja tekojaBlogiSanakirjaLinkitKuviaVieraskirja
Sanakirja
Suomen kieli on rikas ja muuttuu koko ajan.  Uusia sanoja ilmaantuu etenkin talousmiesten, poliitikkojen ja virkamiesten kielenkäyttöön. 
Ne vain useinkin tuppaavat jäämään merkitykseltään epäselviksi tavallisille ihmisille.  Usein myös niiden merkitys on muuttunut päinvastaiseksi kuin miltä ne näyttävät.
Tässä muutamia ”suomennoksia”:


Agenda = Kirkkokäsikirja.  Toimintaohjelma, asialista, esityslista.                 
                   EU-kielessä se tarkoittaa myös toimintaohjelmaa tai hanketta.

Biodiversiteetti = Luonnon monimuotoisuus, biologinen   monimuotoisuus,      
                                 luonnon kirjo on käsite, jolla laajimman määritelmän mukaan
                                 tarkoitetaan kaikkea elollisen luonnon monipuolisuutta. 
                                 Tätä sanaa käyttävät mieluusti etenkin EU-virkamiehet
                                 osoittaakseen ymmärtävänsä jotain ja olevansa muka
                                 kiinnostuneita luonnosta ja ympäristöstä.  Suomalaisetkin
                                 byrokraatit tuttuun tapaansa apinoivat eurokraatteja
                                 näyttääkseen olevansa ajan hermolla.

Blogi = Nettipäiväkirja.  Niiden, jotka haluavat antaa itsestään modernin kuvan, on
              ehdottomasti pidettävä päiväkirjaa netissä, jossa kertovat, mitä tänään tuli
              syötyä aamupalalla.  Joskus niissä saattaa olla jopa oikeaa asiaakin.

Brandi = Tuotteesta, tavarasta, palvelusta, yrityksestä yms. asiakkaiden ja
                 muidenkin ryhmien muodostama yleisesti tunnettu mielikuva kohteesta.
                 Esim.  Coca-Cola.  Kaikki tietävät mikä se on.

Demokratiavaje = EU:ssa päätöksenteon monimutkaisuudesta ja byrokratiasta
                                  johtuva vallitseva olotila.

Eskaloituminen = Laajentuminen, voimistuminen, kiihdyttäminen.

Globalisaatio = Rahan, bisnesmiesten, pörssikeinottelijoiden ja suurten
                             yhtiöiden vapaata temmellystä ihmisistä ja ihmisoikeuksista
                             välittämättä koko maapallolla.

Harmonisointi =Yhdenmukaistaminen.

Imago = Maine, mielikuva, hahmo, henkilö- tai yrityskuva.

Individualismi = Yksilöllisyyttä korostava oppi tai asenne.  Minä itse, mitäpä
                               muista.  Nykypäivänä niin kovin tavallista.

Integraatio =Yhdentäminen.  Tarkoittaa esim. kansallisen päätäntävallan
                        luovuttamista EU:n byrokraateille, Kansainväliselle Valuutta-
                        rahastolle, Maailmanpankille ja muille kansainvälisille järjestöille.

Julkinen sektori = Valtio ja kunnat.

Kabotaasijärjestelmä = Mahdollistaa liikennefirmojen toimimisen kaikissa
                                            EU-maissa.

Kannustinloukku  = Tätä sanaa käytetään erityisesti silloin kun halutaan
                                      heikentää työttömyysturvaa ja muita yhteiskunnan tukia.
                                      Kannustinloukkuja on kahdenlaisia.
                                      Tuloloukulla tarkoitetaan sitä, että bruttotulojen kasvua ei
                                      seuraakaan käytettävissä olevien tulojen kasvu verojen
                                      muka viedessä kaiken.  
                                      Työttömyysloukku tarkoittaa sitä, että ihmisen ei kannata
                                      vastaanottaa työtä, koska sosiaaliturva tarjoaa niin hyvän
                                      toimeentulon.  Kellekään ei tunnu tulevan mieleen, että
                                      työstä maksettava palkka saattaa olla liian pieni..

Kartelli = Yritysten yhteenliittymä, jonka tarkoituksena on keskinäistä kilpailua
                  rajoittamalla saavuttaa monopoli tai ainakin sitä lähentyvä asema
                  markkinoilla jäädyttämällä hintataso, rajoittamalla tarjontaa ja
                  tukahduttamalla kilpailua keskinäisillä sopimuksilla hyödykkeiden
                  toimittamisesta ja hintatasosta.

Kehittää = Sinänsä myönteinen asia, mutta nykyisin se käytännössä tarkoittaa
                    heikennyksiä, supistuksia, lakkauttamisia yms.

Kolmas sektori = Voittoa tavoittelematon  yksityisen, julkisen sektorin ja
                                 perheiden väliin jäävä sektori, jossa toimijoina ovat mm.
                                 yhdistykset, osuuskunnat ja säätiöt.

Kolmikantaperiaate = Neuvotteluja ja sopimuksia, joissa osapuolina ovat
                                         työnantajat, työntekijät ja valtiovalta.  

Kompetenssi = Pätevyys, kelpoisuus.  Virkoja täytettäessä sopivuus useinkin
                             syrjäyttää tämän.

Konsultti = Hyvän puhetaidon omaava henkilö, joka kertoo Sinulle, että voit
                     myydä vaikka äitisi, jos hinnoista sovitaan.  Yleensä nämä esiintyvät
                     ”asiantuntijoina” ja ”tulevaisuuden guruina” käsittämättä tuon
                     taivaallista todellisuudesta.  Hyvää palkkaa he saavat kunnilta
                     ja firmoilta, jotka kuvittelevat saavansa rahoilleen jotain vastinetta.
                     Lyhyesti sanottuna: taitavia paskanpuhujia.

Liturgia = Ulkoa opittua perinteistä korulauseiden toistelua.  Sellaisten
                   poliitikkojen käyttämä kieli, jotka eivät halua sanoa mitään.

Markkinatalous = Talousjärjestelmä, jossa hinnanmuodostus on vapaan
                                 kysynnän ja tarjonnan säätelemä ilman valtion tai muun
                                 häirintää.

Markkinavoimat = Rahan ja arvopapereiden parissa pörsseissä puuhastelevat
                                  keinottelijat ja pelurit.  Heitä kumartelevat ja tottelevat
                                  useimmat päättäjistämme.

Militarismi = Sotilaallisten näkökohtien yksipuolinen korostaminen. 
                       Ominaista esim. George W. Bushille.

Missio = Uskonnollisten herätyskokousten sarja, lähetystehtävä.
                Virkamieskielessä "suuri tehtävä", toiminta-ajatus tai
                toimintasuunnitelman ydinajatus.  Siis mitä on mielessä.

Mobiilit viestimet = Kännykät.

Monopoli = Tilanne, jossa markkinoilla on vain yksi tietyn palvelun tai tuotteen
                      tarjoaja, kilpailun puuttuminen ja siitä johtuva epäluonnollisen korkea
                      hintataso.

Prekariaatti = Kaikenlaista pätkätyötä tekevät.

Priorisointi = Asioiden asettamista tärkeysjärjestykseen.  Esimerkiksi
                         palkataanko hoitajia lisää vai lisätäänkö tukea urheilulle ja
                         kulttuurille.

Proletariaatti = Työväenluokka, työnteolla elävät.

Protektionismi = Oman maan talouden suojelua ulkomaankaupan estein.

Rationalisoida = Järkeistää.  Työelämässä se usein merkitsee työpaikkojen
                                vähenemistä.

Retoriikka = Puhetaito, korupuheisuus.  Tämä on etenkin demaripoliitikkojen
                       syytä hallita, sillä muutoin saattaa paljastua heidän
                       kaksinaamaisuutensa.

Seminaari = Keskustelutilaisuus, johon on kiva mennä pois kotoa puhumaan
                       joutavia.  Aina parempi, mitä kauempana.

Strategia = Sodan johtamisen taito.  Taito jolla päästään päämäärään.

Subsidiariteetti = Läheisyysperiaate.  Pyritään tekemään päätökset
                                mahdollisimman lähellä kansalaisia.  Melkoista soopaa
                                EU-byrokraattien suusta kuultuna!

Substanssi = Asiasisältö.  Tätä sanaa käyttävät pyrkivät useinkin peittämään
                          asiasisällön.

Terrorismi = Sorto, hirmuvalta.  Nykyään sillä ymmärretään pääasiassa
                       ”rättipäähihhuleitten” harrastamaa pommien räjäyttelyä. 
                       Myös valtiot voivat olla terroristeja, esim. Israel ja USA.

Tuposeto = Tulopoliittinen selvitystoimikunta.  Porukka joka selvittää miten
                      työnantajilla menee ja onko duunarin kukkaroon kenties kilahtanut
                      jokunen euro lisää viime aikoina.

Ubiikki = Tulevaisuuden yhteiskunta, jossa tietotekniikkaa on kaikkialla
                 erottamattomana osana arkielämää.  Kohta kukaan ei osaa kuoria
                 perunoita ilman konetta.

Uudistaa = katso ”kehittää”.

Uusliberalismi = Talousoppi, jonka mukaan firmojen tulee saada toimia kuin
                               villissä lännessä, vapaasti ilman ay-liikettä ja yhteiskunnan
                               asettamia rajoitteita.  Yhteiskunnan ei uusliberalistien mukaan
                               tule tarjota turvaa kansalaisilleen, sillä heidän mukaansa
                               markkinat hoitavat kaiken ja ne jotka eivät omillaan pärjää ovat
                               heikkoja ja kelvottomia, pohjasakkaa.

Yt-neuvottelut = Yhteistoimintalain määräämä odotusaika ennen irtisanomisia.
                               Sinä aikana työnantaja on velvollinen istumaan samassa
                               pöydässä työntekijöiden edustajien kanssa muka neuvotellen.

Verokiila = Verokiila on työnantajan maksamien työvoimakustannusten ja
                     työntekijän saaman nettopalkan välinen erotus.  Nykyisin kovasti
                     muodikas termi vaadittaessa helpotuksia työnantajille.

Visio = Näky.  Kuvitelma tulevasta.

Yhteisöpreferenssi = Pyrkimys suojata EU:n maataloustuotanto ulkopuolista
                                        tuontia vastaan.

Yrityskuva = Tietoihin, käsityksiin, luuloihin ym. perustuva kuva, joka ihmisillä on
                        yrityksestä.  Esim. Lidl ei arvosta työntekijöiden oikeuksia ja
                        ay-liikettä.